Kouluttautunut henkilökunta – paremmin palveleva optikkoliike

Näönterveyden tuotteet ja teknologia kehittyvät suurin harppauksin, ja se on kuluttajan kannalta suuri etu. Optikkoliikkeen henkilökunnalta asiakkaan ajantasainen palveleminen vaatii aktiivista kouluttautumista.

Perinteistään ylpeä, aina etujoukoissa alan kehityksessä. Nämä periaatteet ovat kannatelleet turkulaista perheoptikkoa jo lähes 50 vuoden ajan.

Optikko Katajisto otti vuonna 1987 ensimmäisenä suomalaisena optikkoliikkeenä käyttöönsä tietokonepohjaisen linssitilausjärjestelmän. Sama uudistusmielisyys on säilynyt yrityksessä näihin päivän saakka, kun kyse on alan uusimmasta tekniikasta ja henkilökunnan päivitetystä osaamisesta.

Tämän on saanut huomata myös Optikko Katajiston työyhteisössä huhtikuun alussa aloittanut optikko Minna Suominen.

– Ennen kuin olin tehnyt liikkeessä päivääkään töitä, minulla oli jo ensimmäiset koulutukset sovittuna. Juuri tällaista asennetta vaaditaan nykyisin, jotta optikkoliike pysyy kärryillä alan muutoksessa ja mielellään vielä hieman aikaansa edellä, Minna Suominen hymyilee.

 

Optikko Minna Suominen sanoo,
että hänet on otettu Katajistolla
vastaan yhtenä perheenjäsenistä.

 

Yksityisessä liikkeessä asiakas päättää

Katajiston tiimin uusin vahvistus nauttii työssään etenkin sen monipuolisuudesta. Optikkona hän saa palvella asiakastaan läpi kaikkien vaiheiden, lähtien näöntutkimuksesta ja päätyen asiakkaan tyyliin sopivien kehysten valitsemiseen.

Yksityisessä optikkoliikkeessä on Minna Suomisen mielestä asiakkaan näkökulmasta monia etuja. Liikkeeseen saapuvalle ihmiselle voidaan useimmiten etsiä oikeat näönterveyden tuotteet ja palvelut juuri hänen tilanteestaan lähtien.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaalle ei tarvitse juurikaan sanoa ”ei”. Ketjuissa on tavallisesti tiukat raamit valikoiman suhteen, mutta yksityisessä liikkeessä voimme etsiä ja tilata esimerkiksi juuri sellaiset linssit kuin asiakkaat toivovat.

Täyden palvelun talo näönterveyden asioissa

Kouluttautuminen ja uusin teknologia eivät siis ole itsetarkoituksia, vaan auttavat liikettä palvelemaan asiakaskuntaansa tavanomaista täydellisemmin.

Nekin näönterveyden palvelut, joita oma henkilökunta ei voi suorittaa, tulee olla liikkeeseen saapuvan ihmisen saatavilla mahdollisimman läheltä ja helposti. Silmälääkäri Tuomo Lehtonen pitää Optikko Katajiston liikkeessä säännöllisesti vastaanottoaan.

– Näöntarkastuksessa on monia sellaisia osa-alueita, joita optikkoliike ei voi itse tehdä ja jotka vaativat silmälääkärin osaamista. Katajiston kanssa keskinäiset roolimme ovat selvät ja yhteistyö välillämme on aina toiminut hyvin asiakkaan parhaaksi, Tuomo Lehtonen sanoo.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Go top