Kehystrendit tuodaan turkulaisille etuajassa tinkimättömällä jalkatyöllä

Kokenut optikko iloitsee huomatessaan, että nykykuluttaja osaa olla hyvällä tavalla vaativa silloin, kun hän valitsee itselleen uutta kehysmallia. Tänä keväänä trenditietoinen erottuu esimerkiksi Ørgreenin tanskalaisella designilla.

Yksityisen optikkoliikkeemme tavoitteena on tuoda nousevat kehystrendit asiakkaidemme saataville Turussa jo ennen kuin ne ilmestyvät massaliikkeiden hyllyihin. Teemme laajaa etsintää kehysmallistoista sellaisilta valmistajilta, jotka sopivat laadukkuudellaan ja persoonallisuudellaan oman liikkeemme arvoihin.

Pohjatyö osaavalle palvelulle tehdään optisen alan messuilla Euroopassa. Kuumeisina viikonvaihteina Pariisin, Milanon, Münchenin ja Kööpenhaminan suurtapahtumien käytävillä voi aistia ennalta alan kehitystä ja trendejä sekä ennen kaikkea kohdata kasvotusten maanosan kiinnostavimmat uudet kehysvalmistajat.

Messuille lähdemme tavallisesti koko liikkeen porukalla. Tammikuun puolivälissä järjestetyiltä Münchenin Opti-messuilta mukaamme tarttui muun muassa laadukkaan tanskalaisen valmistajan uusi mallisto, jonka muotoilu ja filosofia juontavat juurensa pohjoismaisen designin klassikoihin.

Skandinaavisen muodon ja japanilaisen titaanin liitto – laatubrändi Ørgreen

Uskon vahvasti, että asiakkaamme mieltyvät tanskalaisen Ørgreenin uuden malliston kevyeen designiin ja kestävään laatuvaikutelmaan. Nämä Saksan tuliaiset saapuivat kevään korvalla liikkeeseemme – ja kuinka hyvältä ne näyttävätkään.

Kestävyys viestii läpi kaikista ominaisuuksista tanskalaismerkin tuotteissa. Mallistojen ajattoman moderni muotoilu ja suunnittelu tehdään edelleen merkin kotimaassa. Titaanin työstöön erikoistuneet japanilaiset alihankkijat vastaavat kehysten valmistuksesta käsityönä.

Vuodesta 1997 toiminut kööpenhaminalainen brändi tunnistetaan myös leikkisästä mutta kuitenkin tyylikkäästä tavasta yhdistellä värejä. Keskustelut Ørgreenin edustajien kanssa saivat laajemminkin pohtimaan pohjoismaisten tuotteiden mahdollisuuksia maailmanmarkkinoilla.

Oli hienoa kuunnella, millaisella ylpeydellä kehysmerkin ihmiset kertoivat omien tuotteidensa lukuisista, lukuisista työvaiheista sekä siitä erikoistumisesta ja intohimosta, jolla he laatutuotteitaan eteenpäin kehittävät.

Klassikot pitävät pintansa – virallinen Gucci- ja Chanel-myyjäsi Turussa

Omat odotetut mallistonsa julkaisevat vuosittain tietenkin myös kaikki huulilla olevat klassikkomerkit. Perinteikkäät muotitalot italialainen Gucci ja ranskalainen Chanel katsovat tarkasti, missä liikkeissä heidän kehysuutuutensa ovat esillä.

Vuosikymmenten mittaan rakennettujen kontaktien ja maahantuojakokemuksemme ansiosta Optikko Katajistolla on hyvä yhteys näihin brändeihin. Olemme Turun ainoa virallinen Gucci- ja Chanel-jälleenmyyjä, mikä merkitsee sitä, että kevään mallistot ovat ensimmäisenä saatavilla meidän hyllyssämme.

Chanelin ja Guccin luottamus lämmittävät toki mieltä, mutta yhtä lailla iloitsin huomatessani, että monet Münchenin innovatiivisimmista kehysuutuuksista tulivat kaltaisiltamme perheyrityksiltä. Laadulla ja yksilöllisyydellä pärjääkin siis optisen alan eri sektoreilla edelleen pitkälle.

Kuluttajan kannalta olennaisin asia ei ole nettikaupankaan aikana muuttunut. Kuvien selaaminen verkossa on aivan eri asia kuin koskea ja aistia tuotteen laatu sekä istuvuus omiin kasvonpiirteisiin ja tyyliin yhdessä osaavan myyjän kanssa.

Meillä on ilo palvella sinua kaikissa kevään uutuuskehyksiin ja silmän terveyteen liittyvissä asioissa. Tervetuloa sovittamaan klassista italialaista tyylikkyyttä, modernin tanskalaista designia – tai jotakin muuta kehysuutuutta perheoptikkosi valikoimista!

Kimmo Katajisto
Toimitusjohtaja, optikko
Perheoptikko Katajisto

Kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Go top