Matti Seppänen – silmälasikehykset
15.11.2024
Yleisesti tunnustetaan, että pienet perheyritykset ovat paikallisen yrityselämän selkäranka niin valtakunnallisesti kuin myös Turun seudulla. Yksityiset liikkeet sitoutuvat monesti työllistämään ja kehittämään omaa aluettaan suuria ketjuliikkeitä pitkäjänteisemmin.
Huomaan miettiväni entistä useammin sitä, millaisia asioita edellisen sukupolven työn jatkaminen todella juuri minulle itselleni merkitsee. Yrittäjällä tämä jalostuu myös pohdinnaksi oman yrityksen kilpailuvalteista – miten erotumme ja menestymme kovassa kilpailussa toimialan suuria vastaan.
Perheeni yritystoiminnan lähestyvä merkkipaalu on ainakin yksi pohdintaani synnyttänyt tekijä. Marraskuussa 2018 tulee nimittäin kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun vanhempani Kari ja Pirkko Katajisto aloittivat optikkoliikkeen pitämisen Turun keskustassa. Synnyin itse yhdeksän kuukautta aiemmin, joten olen todella ottanut ensimmäiset askeleeni optikkoliikkeessä – monessakin mielessä.
Uskon oman elämäntaipaleeni kuulostavan varsin tutulta useimmille yrittäjäperheeseen syntyneille ihmisille. Vietin nuoruusvuoteni, opin työntekemisen tärkeyden ja sisäistin konkreettisesti hyvän asiakaspalvelun merkityksen vanhempieni rinnalla, kasvavassa ja menestyvässä liikkeessä.
He iskostivat minuun omalla esimerkillään myös tärkeän opetuksen siitä, että oma osaaminen voi olla ihmiselle luontaisin tapa hyväntekemiseen. Yksi esimerkki tästä on isäni Karin aikaansaama valtakunnallinen hanke, jossa Suomesta lähetettiin vastaitsenäistyneeseen Viroon 30 000 paria silmälaseja vuonna 1992.
Myös suuret ketjuliikkeet ovat pyrkineet sittemmin tekemään hyvää optisen alan asiantuntemuksen ja osaamisen keinoin. Liekö tämän alkuna pienen, mutta perinteisen turkulaisen perheoptikon esimerkki?
Perheyrittäjälle on päivästä ja vuodesta toiseen yksi tärkeä muistisääntö. Asia, joka mahdollistaa liikkeen perinteiden jatkumisen on sen uskollisen paikallisen asiakaskunnan säilyttäminen. Muistan itse vuosien varrelta lukuisia ensikohtaamisia ihmisten kanssa, joista on sittemmin tullut vakiovieraita optikkoliikkeessämme.
Jokainen heistä on oma persoonansa, jolla on omat tarpeensa, erityispiirteensä ja – muotiasioista kun puhutaan – myös makunsa. Juuri yksityinen, paikalliset olosuhteet ja asiakkaansa tunteva perheyrittäjä voi palvella liikkeeseen saapuvaa ihmistä aina tämän yksilöllisyyttä ja erityisyyttä arvostaen.
Koen olevani myös vastuussa siitä, että asiakaskunnallamme on saatavillaan meidän kauttamme alan viimeisimmät innovaatiot, aina laadukas työjälki sekä poikkeuksetta kohtelias ja arvostava palvelu. Me Katajistolla pyrimme aina kohtaamaan asiakkaamme yhtenä perheenjäsenenä.
Kun asetelma käännetään toisin päin, myös optikkoliikkeen asiakkaalla on aito mahdollisuus vaikuttaa. Perheyritykset jäävät menestyessäänkin useimmiten kehittämään ja vaurastuttamaan omaa kotiseutuaan ja suunnittelevat toimintaansa traditionsa ja lähtökohtansa huomioiden.
Kimmo Katajisto
Toimitusjohtaja, työnäköoptikko
Perheoptikko Katajisto
2 comments
Comment by Jari Liitola
Jari Liitola 3.2.2017 at 18:35
Hyvä Kimmo! Niin tosi.
Comment by Kimmo Katajisto
Kimmo Katajisto 3.2.2017 at 19:32
Kiitos, Perheyrittäjät ovat sitkeää sakkia. Me säilymme.